maanantai 25. tammikuuta 2010

Nintendo Wii

Ostimme poikaystäväni kanssa Nintendo Wii:n kesällä 2008. Mielikuva hauskasta ja tehokkaasta treenaamisesta kotona sai meidät vakuuttuneeksi siitä, että Wii on meidän juttu. Kumpikaan meistä ei ollut enää aikoihin viihtynyt salilla. Ostimme samalla kertaa itse pelikonsolin ja Wii Fit -tasapainolaudan. Alkuhuumaa kesti noin kuukausi, ja pelasimme mm. tennistä lähes joka ilta. Aloin kyseenalaistaa Wiin todellista tehokkuutta, koska tunnin pelaamisen jälkeen sattoi olla vain hieman lämmin ja tennistä huitoessa käden lihaksetkaan eivät tuntuneet seuraavana päivänä kipeältä. Vaihdoimme sporttipelit Tetrikseen ja Marioon, ja tunsin kieltämättä tuleeni hieman huijatuksi.




Meni noin vuosi, etten pelaillut Wiillä mitään. Viime kesänä poikaystäväni luki arvostelun EA Sports Active -nimisestä kuntopelistä, ja vakuutti, että se on ihan eri luokkaa kuin Wii Fit. Tässä pelissä jokaisella on oma personal trainer, joka kannustaa treenaamaan ja antaa hyviä vinkkejä. Tämä peli olisi kuulemma myös oikeasti tehokas ja sillä saisi hien pintaan parissa kymmenessä minuutissa. Katsoin pelin esittelyjä, ja varsinkin tanssiharjoitukset tuntuivat hauskoilta. Liikeet olivat hieman samankaltaisia kuin käydessäni Pace-tunneilla joskus Motivuksessa. Ostimme pelin, ja ihastuin siihen saman tien! Seuraavana päivänä en ollut päästä sängystä ylös, koska lihakset olivat niin kipeät, mutta ainakin olin vakuuttunut pelin tehokkuudesta:)


Suosittelen siis ehdottomasti hankkimaann EA Sports Activen, jos meinaa tosissaan treenailla. Molemmissa peleissä saa luotua oman näköiset hahmot, Wii Fitissä ne ovat piirroshahmomaisemmat, kun taas Sports Activessa hahmot muistuttavat oikeaa ihmistä. Myös musiikin pystyy jälkimmäisessä itse valitsemaan. Nyt on vissiin markkinoilla joku kehittyneempikin versio Wii Fitistä, mutta itseäni ei kiinnosta ostaa sitä, kun olen löytänyt Sports Activen. Nyt kun haukuin Wii Fitin aika pitkälti lyttyyn, täytyy sanoa, että ei niin huonoa, etteikö jotakin hyvääkin. Lannevanteen pyöritys Wii Fitillä on todella hauskaa ja tuntuu vatsalihaksissa, jos sitä jaksaa tehdä tarpeeksi kauan. Yleensä lämmittelen pyörittämällä lannevannetta, ja sen jälkeen siirryn rankenmpien treenien pariin. Myös Wii Fitin jooga on ihan ok, niin pirun tylsää vaan.


Lannevanteen pyöritystä..


..ja vähän joogaa.

Possu ottaa aikaa, kuinka kauan jaksaa treenailla. 


Millaisia kokemuksia teillä on Nintendo Wiistä?:)

P.S. Olen kipeänä tällä hetkellä, joten jos lauseet ovat jotenkin vähän töks töks niin laitetaan kuumeen piikkiin. Nyt taidan mennä tekemään mustaviinimarjamehua ja sen jälkeen hautaudun vilttikasan alle katsomaan telkkaria. Miten voikin viluttaa näin paljon:(

3 kommenttia:

  1. Ja treenipostaukset molemmilla :D koita parantua. Inkivääri auttaa!

    VastaaPoista
  2. Mä saan helposti wiin nyrkkeilyllä itseni hikeen, mä varmaan otan homman vähän liian tosissani. Haluasin wiillemme, joko tuon suosittelemasi trainerin tai sitten sen uudemman version siitä sport peli kokoelmasta, jonka pelaamiseen tarvitaan motion plus. Wii on mun mielestä paras konsoli ikinä, ihan kaikessa. :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä se vaan sit täytyy kotiin hankkia, viimistään ens jouluna, mut ehkä jo kesälahjana itelle :D Olis ihana treenailla kotosalla!

    VastaaPoista