sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Vaatekaapin yöllinen muodonmuutos

Tein yöllä suursiivouksen vaatekaapissani. Olen löytänyt viime aikoina niin paljon uusia lempivaatteita kirppikseltä ja alennusmyynneistä, että päätin luopua ihan kivoista vaatteista, joita en edes ikinä käytä. En tiedä miksi olen hautonut niitä kaapissa näinkin kauan. Muutamat vaatteet eivät ole mahtuneet päälleni enää vuosiin (lähinnä farkut) ja joihinkin vaatteisiin minulla liittyy niin huonoja muistoja, etten haluaisi edes nähdä niitä enää. Olen vaan niin fiilisihminen. Eihän se vaatteiden vika ole, jos olen käyttänyt niitä pari vuotta sitten ollessani masentunut ja tehdessäni elämäni suurimpia virheitä, mutta ne saavat varmasti uuden, rakastavamman kodin kirppikseltä, jonne noin 1/4 vaatteistani tämän illan jälkeen tulee päätymään.

Siivosin vaatekaappia pari tuntia, ja lopputuloksena tuntuu ihan kuin katsoisin jonkun muun garderobia. Niin paljon houkuttelevia vaatteita kauniisti ja ilmavasti esillä! Vaatekaappini on ollut niin täynnä, että vaatteet ovat muodostaneet epämääräisiä kasoja, enkä ikinä edes löytänyt etsimääni. Kaapissani tällä hetkellä olevat vaatteet ovat läpäisseet niin tiukan seulan, että ne ovat varmasti kaikki ihania ja käyttökelpoisia! Tässä vähän kuvia yöllisestä projektistani: (harmi muuten etten tajunnut ottaa ennen ja jälkeen -kuvia!)


Nyt vaatekaapista on helppo napata aamulla mieleiset vaatteet ja asusteet. Vyöt ja korut riippuvat omissa nauloissaan ja huivit ovat Ikean Komplement monitoimiripustimessa.



Kevätkegät odottavat vuoroaan kauniisti riveissä. Oikealla puolella on tämän talven lempparikenkäni, loput laitoin tilanpuutteen vuoksi suosiolla vinttikassiin.


Muutama laukkukin päätyi kirppiskasaan, koska en niitä ikinä käytä. Kuvassa näkyvät laukut ovat kaikki käytyössä - ainakin joskus. Korulaatikot pitäisi vielä siivota, 
mutta se on niin kypsää puuhaa että huhhuh...

Haastan uuden vuoden kunniaksi muutkin päivittämään vaatekaappinsa ja 
viemään turhat tavarat kirppikselle! ;)

6 kommenttia:

  1. Voi, oliskin niin paljon vaatteita että niille voisi tehdä peruusteellisen siivouksen..:D mä olen tosi minimalisti vaatekaapin sisällön suhteen ainakin tällä hetkellä, ja käytän kaikkia vaatteita jos vaan sopivat tilanteeseen.

    Itselläni olisi ennemminkin haaveena LAAJENTAA vaatekaapin sisältöä vähän naisemmisilla ja tyylikkäämmillä vaatekappaleilla...tällä hetkellä kun siellä on vain sellaisia rennompia ja urheilullisempiä vaatteita pääasiassa...

    Kun vielä löytäisi jonkinlaisen tyylitajun, jotta voisin niitä vaatteita hankkia...:D

    VastaaPoista
  2. Oho, sultahan lähti iso isa myytäväksi! :) Ja hyvän haasteen heititkin!

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus - ja etenkin siitä syystä, että itsekin tarttis tosiaan siivoilla vaatekaappia.

    Saisko sitten vinkkiä minne ja milloin aiot tavaroita kirpparille viedä? :)

    Iida

    VastaaPoista
  4. Laura: Toi on tosi hyvä jos on selkeä vaatekaappi! Itse käytän kuitenkin aina vaan tiettyjä vaatteita niin turhaan siellä on miljoona turhaa vaatetta lojumassa..:)mun tavoitteena ois just minimalistinen ja selkeä vaatekaappi! Ja itse pitäs kyllä myös ostaa tiettyjä "pakollisia" juttuja kuten kauluspaitoja ja muuta aikuismaista. Kannattaa mennä muuten kirppikselle kiertelemään! Oon löytänyt paljon mm. Zaran vaatteita pilkkahintaan! Ne on ainakin tosi naisellisia ja laadukkaita, ja uutena törkeen kalliita:)

    Ja oma tyyli kyllä löytyy jossain vaiheessa, itse käytän välillä jakkua ja siistejä housuja, ja välillä leggareita ja karveliiviä..että en tiedä jos itsekään oon vielä ihan omaa tyyliä löytänyt mutta...:D

    Daniela: Hih juu, annetaan hyvän (vaatteen) kiertää, vai miten se oli ;D Ja kivaa jos muutkin tarttuvat haasteeseen!

    Iida: Kiva että tykkäsit! Kannattaa kyllä siivota kaappi! Vaikka siinä on kauhea urakkka, niin tulee samalla nähtyä mitä kaikkea omistaa ja tulee mieleen uusia asuyhdistelmiä:)

    Varaan kirppispöydän alkavalla viikolla Manhattanille, siellä on vaan törkeät jonot! :( Mutta ilmoittelen toki blogissa sitten kun joskus mun myyntivuoro koittaa!! :)

    VastaaPoista
  5. Tohon kirppiksellä käyntiin on pakko kommentoida uudestaan..Mä en tee niissä ikinä mitään löytöjä, en koskaan. Ja tällä hetkelläkin asun kaupungissa (tai kunnassa) jossa on todella onnettomat kirppikset..ehkä täytyy vaan niellä ennakkoluulot ja lähteä katselemaan...

    VastaaPoista
  6. Laura: Voihan hitsi :/ En tullut ajatelleeksi, että joka paikkakunnalla ei tosiaan ehkä ole paljon kirppiksiä ja jos onkin niin ne voi olla huonoja. En tiedä missä päin Suomea asut, mutta mitä oon muita blogeja seurannut niin Hesassa ja Treella on ihan mahtavia kirppiksiä! (Lähinnä Nelliinan ja Mungolifen Annan kirppislöytöjä oon ihaillut:) Ja toki täällä Turussakin penkomista riittää. Mutta käy ihmeessä varmuuden vuoksi katsastamassa jos joku JUST sun kokoinen ja tyylikäs nainen ois vienyt sattumalta tavaroitaan myyntiin teidän kaupungin kirpulle;)

    VastaaPoista