tiistai 12. tammikuuta 2010

Laihis on in

Tammikuun vakioaihe tuntuu olevan lehdissä ja nykyään myös blogeissa laihdutus. Täytyy myöntää, että itsekin haluaisin kesäkuntoon, mutta voimat eivät riitä treenaamiseen tai erittäin vähäkaloriseen ruokavalioon. Olen laihdutellut elämäni aikana niin paljon, että jotenkin on mennyt maku koko juttuun. Ensimmäisen kerran laihdutin 15-vuotiaana, jolloin lähti vuodessa 15kg. Alkupaino oli silloin n.65kg, ja paino kävi alle viidessäkympissä. Kuppikoko muuttui C:stä A:han, näytin riutuneelta, eikä laihduttaminen tuonut odotettua autuutta. Kolmisen vuotta jaksoin pitää yllä laihtunutta olemustani, mutta ylioppilaskirjoitusten aikana repsahdin. Kun aloitin yliopiston vuonna 2006, painoin n.60kg ja nykyään painan tuon 65kg, joka oli alkupaino monta vuotta sitten. Niin joo, olen n.168cm pitkä.



En siis välttämättä niinkään halua laihtua, mutta terveellisemmät elämäntavat ja sitä kautta tuleva henkinen ja fyysinen hyväolo kiinnostaa. Yritän jättää turhia hiilareita pois ja syödä parempia rasvoja. Alkoholin olen jättänyt myös vähemmälle. Odotan, että lumet sulavat ja pääsen taas Ruissaloon sauvakävelemään. Ei sillä, voisihan sinne nytkin mennä, mutta jotenkin ei vaan houkuta. Maaliskuussa voin jo harkita asiaa:)


Maistoin tänään tuollaista Kelda Spicy thai -keittoa, ja täytyy sanoa, että oli kyllä tosi hyvää! Siihen lasi kivennäisvettä ja tummaa leipää kaveriksi, niin terveellinen ateria on valmis.

Jälkkäriksi oli hedelmiä ja beroccaa.



Huomenna tapahtuu paluu arkeen, kun viimeinkin raahaudun yliopistolle. Kandipalaveri on jo aamulla, joten pitänee mennä tänään aikasemmin nukkumaan. Luin tänään läpi erään gradun, 
johon tuleva pro seminaari -työni pohjautuu. Ihan mielenkiintoinen kirjanen ja onneksi suomeksi.


Olipas tylsä päivä ja postaus :D Huomenna jotakin pirteämpää:)

4 kommenttia:

  1. Täytyypä itekin maistaa tuota keittoa. :) Olen nyt itse alottanut hiilareiden vähentämisen ja muutenkin terveellisemmän syömisen ja tarkotuksena ois kesällä olla laihemassa kunnossa rannalla :> Ja pakko sanoa, että oon jääny ihan koukkuun tähän sun blogiin, aina ihanaa lukea uusi postaus!

    VastaaPoista
  2. Ihana kommentti:) Kivaa, että joku tykkää, etten ihan omaksi iloksi kirjottele:) Itseänikään ei kyllä haittais jos pari kiloa lähtis...mut mitään riutumisdieettiä en jaksa..oon liian possu sellaseen ;D

    VastaaPoista
  3. Mä olen kanssa ihan kypsä joka keväiseen "nyt kesäkuntoon" hehkutukseen! Yöks. Mutta, siitä huolimatta pitää myöntää, että päätin lomalta arkeen palatessani aloittaa pienen ruokavalio ja liikuntatarkkailun. Mutta, pääasiallisesti siksi, että jaksaisin paremmin (tai no, pakko on myöntää että kiinteytymiseen pyrin ihan kosmeettisten seikkojen vuoksi. :D). Vaikka haluankin kiinteytyä, minulla ei ole mikään pakkoa L-A-I-H-T-U-A. Paino tippuu jos on tippuakseen on tämän hetkinen elämän asenne. Olen myös sanonut ihan täyden ei:n millekään kevyt tuotteille. Mielestäni normaaleillakin tuotteilla voi elää terveellisesti. :)

    VastaaPoista
  4. Laura: Loistava asenne! Ja aika paljon samanlaisia ajatuksia kuin mulla! :) Ja myönnettäköön, että ei muakaan se ulkonäön mahdollinen kohentuminen varsinaisesti haittaa.. ;D Hyvä ja tasapainoinen olo on kuitenkin vielä tärkeämpi seikka!

    Olen muuten huomannut, että syön kevyttuotteita ihan älyttömästi enemmän kuin mitä söisin normituotteita. Voin esim. syödä päivässä 4 purkkia kevytjugurttia kun se on niin KEVYTTÄ, mutta en söisi normaalia jugurttia enempää kuin sen yhden purkin...eli plus miinus nolla toi kevytvaikutus ja rahaa menee moninkertaisesti..

    VastaaPoista