keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Kipeänä vieläkin

Tämäkin päivä on mennyt lähinnä nukkuessa, selaillessa blogeja ja facebookissa. Ja yhtään ei ahdista se, että pitäisi tehdä koulujuttuja ja kaikkea muutakin hyödyllistä, mutta ei vaan pysty! Tuli kyllä tosi huonoon saumaan tää flunssa. Sori näistä avautumispostauksista mutta on aika kurja olo tällä hetkellä, henkisesti ja varsinkin fyysisesti.


Mun parhaat kaverit tällä hetkellä

Yhden tärkeän asian olen kuitenkin pienessä päässäni päättänyt, nyt kun on ollut aikaa vaan olla ja ajatella. En halua, että mulla on kokoajan kymmenen rautaa tulessa samaan aikaan. Ahdistun ihan hirveästi. Olen todella huono sanomaan ei, ja varmaan osittain siksi ihmiset usein pyytävät mun apua ja mua mukaan erilaisiin juttuihin. Pakko alkaa ajattelemaan itseäni enemmän kun ei pää pysy oikein perässä. Selvennykseksi vielä, että kissavapaaehtoistyötä teen todella mielelläni, työt ovat ihan jees, kunhan niitä ei ole liikaa, ja toi koulukin nyt menee siinä sivussa, mutta muihin juttuihin ja projekteihin ei sitten enää riitäkään aikaa tai halua. Ystäviä tietysti haluaisin nähdä niin paljon kuin mahdollista, mutta siitäkään ei saa tulla stressiä.


Tää on ollut mun lemppari drinkki jo kolme päivää..


..Ja tää mun lempiohjelma..:D


"Anna ruokaa!" Dani söpöilemässä keittiössä <3


Ja tässä toiset kullat nukkumassa sohvalla. Jannekin on nyt kipeänä ja 
Nuti yritti piristää tulemalla viekkuun nukkumaan:)


5 kommenttia:

  1. Jaksamista sulle sinne flunssan keskelle ja olet aivan oikeassa, kyllä joskus saa sanoa myös ei, se on aivan tervettä itsekkyyttä ja hyödytää loppupelissä muitakin kuin sinua. Kuka haluaisi/kautta jaksaisi katsella loppuunpalanutta ihmistä. Ystävyydestä pitää olla iloa eikä stressiä :)

    VastaaPoista
  2. Söpö kisunen :) Ja pikaisia paranemisia sinulle! :)

    VastaaPoista
  3. Minna: Kiitos paljon! Ja joo, mulla on mennyt vähän liian lujaa. Heti kun on pari päivää kipeänä kotona ja asiat ei mene suunnitelmien mukaan niin tuntuu, että kaikki romahtaa..Ei näin..:/

    sups: Kiitos! <3 Ja Dani lähettää kehräyksen ja nuolaisun kun sai kehuja :) <3

    VastaaPoista
  4. Ihania kisuja siellä näkyili...:) täytyy tännekin hehkuttaa kun olen joskus kommentoinut kissankaipuustani, että nyt lauantaina ollaan menossa hakemaan maatiaispoika joka viimeiseksi jääneenä pentuna oli jo joutumassa kiven koloon. Onneksi ei nyt kuitenkaan.

    VastaaPoista
  5. Laura: Oi ihanaa, onnea!!! Kissauutisia saa ja PITÄÄ kertoa tänne mun blogiin! ;) Varmasti hirmuisen söpö tapaus! <3 Kerro sitten miten lähtee arki sujumaan! :)

    VastaaPoista