tiistai 12. tammikuuta 2010

DIY: lipasto vanhahtavasta moderniksi

..tai en nyt tiedä jos ihan moderniksi, mutta ainakin huomattavasti meidän moderniin sisustustukseemme sopivammaksi:)

Kyseinen lipasto on siis Jannen äidiltä saatu, ja siksi Jannelle tunnearvoltaan tärkeä. Olin jo kauan kinunut, että kellertävä ja jotenkin 60-lukulainen lipasto voitaisiin päivittää tälle vuosituhannelle. Janne suostui, ja viime viikko menikin aika pitkälti maalihöyryissä. Ensin hioimme vanhan lakan pois, sitten teimme suuren virheen, ja lakkasimme lipaston venelakalla. Siitä tuli ihan hirveän näköinen. Lopulta päätimme sprayata lipaston kiiltävällä valkoisella, koska ajattelimme, että ei se ainakaan pahemmaksi voi enää mennä. Lopputulos oli jopa odotettua parempi! Tässä sama selostus vielä havainnollistavien kuvien kera;)


Lähtötilanne: hieman kärsinyt läpinäkyvä lakkapinta. Sävy hyvin kellertävä.



Hiomisessa tuntui kestävän ikuisuus..


Lipasto vihdoinkin kokonaan hiottuna. Tämäkin miellyttää jo enemmän silmää, kuin lähtötilanne.


Että näin.. Halusimme TOSI kiiltävän pinnan ja valitsimme venelakan, mikä oli virhe. Jäljestä ei saanut tekemälläkään tasaista ja lopputulos näytti oksennukselta.. Janne oli tämän kokeilun jälkeen aika masentunut, eikä itseänikään naurattanut.


Ei muuta kuin spraymaali kehiin! Janne irrotti lipaston ovet ja tekin "pienimuotoisen" suojan sanomalehdistä. Olohuoneen nurkkaus näytti pari päivää ihan Dexterin kill roomilta. Suoja toimi hyvin, mutta kaasupullosta vapautui maalatessa pieniä hiukkasia. Muutaman spraymaalikerroksen jälkeen pöydät näyttivät siltä, kuin niiltä ei olisi pyyhitty pölyjä vuoteen.


Vihdoin valmis! Ero alkuperäiseen on suuri, mutta oli siinä hommaakin!




Sellainen siitä nyt sitten tuli!
Mitäs tykkäätte? :)

13 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hienolta. Mä tykkään itsekin tuollaisista vanhemmista lipastoissa missä on juuri tuo avain :). Meillä on kotona tuollaisia parikin, mutta ovat vielä käytöss joten niistä on turha haaveilla vähään aikaan :D

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana :) eikö vain, että niissä huonekaluissa jotka itse kunnostaa tms on vain sitä jotain!

    VastaaPoista
  3. Upee!! Ollaan itsekin saamassa vanha miehen mummon kaappi ja mietiskellään, että tulisko siitä valkoinen vai musta. Valkoinen on kyllä aina niin kaunis ja raikas väri. Tosi hienoa jälkeä teitte, vaikka vaikeuksien kautta menikin :)

    VastaaPoista
  4. Laura: Kiitos! <3 Joo, tollaset on kyllä tosi kauniita! Ja kun niillä on vielä tunnearvoa:)

    Char: Voi kiitos ihana <3 ja too on niin totta! Ton arvo nousi heti kymmenkertaiseksi, enkä suostuisi enää luopumaan! :)

    Cherry: Juu, vaikeuksien kautta todellakin! Huh... Me mietittiin aluksi myös mustaa, mutta kun meillä on melkeen kaikki huonekalut valkoisia, niin laitettiinkin valkoinen..musta ois tosin ehkä vielä mageempi...:) Laita sitten hei postaus teidän kaapin muodonmuutoksesta? :)

    VastaaPoista
  5. Oi vitsit, tosta tuli tosi ihana! :)

    VastaaPoista
  6. Oi herttinen kuinka nätti tosta tuli! Oot tosi näppärä :)

    VastaaPoista
  7. Jennakaroliina: Kiitos! :) nooo, pienten mutkien kautta mentiin, mutta onneksi lopputulos on hyvä:D

    VastaaPoista
  8. Hei vaan, löysin blogisi monien mutkien kautta ja täällä näyttää tosi kivalta. Lipastosta tuli hieno!! Uurastuksenne palkittiin :)

    VastaaPoista
  9. Minna: Voi kiitoksia! Ja tervetuloa vierailemaan ja kommentoimaan jatkossakin! :)

    Ja juu, vaikeuksien kautta voittoon indeed! :D

    VastaaPoista
  10. Mahtava juttu, hienoa. Itse olen muuttamassa piakkoin uuteen kotiin, jonne sitten aion rohmuta vanhoja huonekaluja ja laittaa ne kuntoon. Tosi hyvä step-by-step -juttu :) Nyt tää blogi meni ehdottomasti suosikeihin :) Itselläni on on tuunattavana ainakin yksi lipasto ja yksi ihana peili-/kampauspöytä.

    VastaaPoista
  11. Tuunaaminen on jotain niin parasta! Huonekaluista tulee omannäköisiä ja niillä on paljon enemmän tunnearvoa pienen tuunausprojektin jälkeen! :) Kivaa kun tykäät ja kommentoihan taas! :)

    VastaaPoista
  12. Vau onpa ihana lipasto! Itselläni on vuorossa peilipöydän tuunaus jonka löysin kierrätyskeskuksesta. Itse tuunatuissa on todellakin niin paljon enemmän tunnearvoa ja sitä JOTAIN! :) Minusta on muutenkin hienoa että ihmiset on alkanut taas pikkuhiljaa tekemään asioita itse uuden ostamisen sijaan.

    VastaaPoista