maanantai 8. maaliskuuta 2010

Viikonloppua Jyväskylässä

Tässäpä tulee kuvapläjäys weekendistä. Oltiin tosiaan Rakentaminen ja Talotekniikka -messuilla duunissa ja toisin kuin toivoin, messuilla ei ollut hirmuisesti katseltavaa sisustajalle. Yövyimme Cumulus-hotellissa, josta itselläni on vain positiivista sanottavaa! Palvelu oli ystävällistä, aamiainen ihan tosi herkullinen ja sauna ja uima-allaskin olivat hotellin asukkaiden vapaassa käytössä. Myös sijainti aivan keskustassa oli mieleinen. Huoneet nyt olivat ehkä hieman vanhanaikaisia, mutta kokonaisuudessaan hinta-laatusuhde oli loistava! Taidamme yöpyä samassa hotellissa kuukauden sisällä, kun matkaamme Jannen kanssa Pohojammmaalle äitiäni moikkaamaan. Jyväskylä oli todella mukava ja nuorekas kaupunki ja onhan siellä myös yksi Iina, jota haluan mennä tapaamaan pian uudestaan! <3


Matkamme alkoi Shaker-nimisestä drinkkibaarista, joka osoittautui Iinan kantapaikaksi. En muuten ihmettele yhtään, sillä palvelu oli todella hyvää ja kaikkia drinkkejä saimme jopa maistaa ennen ostamista :) Molempien lemppari (tai siis yksi monista lemppareista) oli vadelma-chili drinkki joka maistui niin taivaalliselta! Melkein Iinan kokoiset drinkit katosivat aika nopeasti, ja maistoin lisäksi mm. Mango-Mojitoa. Kiitos nam! Tuossa kuvassa päälläni on muuten huopa, koska vilukissana palelin hieman :D Peiliteinikuvien ottaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi! En vaan osaa..


Menimme hotellihuoneeseen nautiskelemaan skumppaa ennen baariin lähtöä. Pinkkiä skumppaa söpössä tölkissä, ehkä paras keksintö ikinä! Näitä ei valitettavasti saa Suomesta, vaan työkaverini on tuonut näitä Saksan reissuiltaan. Skumpan lisäksi joimme lasit punkkua ja kuivaa omenasiideriä, joka ei Iinan epäonneksi tuntunut loppuvan ollenkaan :D Tämä eräs kun on enemmän makeiden sidujen ystävä ;) Juorusimme hotellihuoneessa pari tuntia ja sen jälkeen suuntasimme yökerho Kharmaan.

Iina varoitteli etukäteen, että kyseessä saattaa olla aika teinimesta, mutta johtuen ehkä pienestä veren promillepitoisuudesta mielestäni kyseessä oli todella loistava paikka; karaoke, tanssilattia ja ysäridisco saman katon alla! Kävin tietysti vetäisemässä Peggyn karaokessa ja taisin jopa omistaa sen Iinalle :D Lauluvuoroni jälkeen Iina kertoi olevan pitkästä aikaa Tequilan tarpeessa, ja vetäsi suolat ja sitruunat oikeaoppisesti kitaansa.


Sunnuntaina olin iloisesti klo 10 jo töissä ja energiajuoman avulla jaksoin itseasiassa ihan hyvin. Vinottain vastapäätä ollut Laatta Leevin standi oli aika huono läppä tuona aamuna..:D Ei vastapäätä ollut Partyliten standikaan oloa mitenkään suoranaisesti kohentanut (Sori, mutta ne ylikalliit tuotteet eivät vaan osu eikä uppoa mulle. Tiimarista saa mielestäni tyylikkäämpiä nykyään). Kunnialla kuitenkin selvisin kuin selvisinkin työpäivästä. Iina toi mulle töihin vielä ihanan tuoksun, jonka sain ostaa häneltä tosi edullisesti. Oma Viktor&Rolfin Flower Bomb vetelee viimeisiään, joten ostin Iinalta pois hänen omansa, kun hän ei kyseisestä tuoksusta enää diggaa:) Kiitos! <3



Lähdimme ajamaan Jyväskylästä kohti Turkua viiden maissa ja kotona olimme yhdeksän jälkeen. Onneksi ajokeli oli parempi kuin tullessa! Pysähdyimme Jämsän lähellä höyrymaggaralle ja juttelimme hyyyvin levottomia koko matkan. Ehdotin mm. että Turun kaupunginosa nimeltä Kärsämäki muutettaisiin Pulkkamäeksi, koska se olisi nyt vaan ihan pirun siistiä sanoa asuvansa pulkkamäessä! Myös uusi lehti Puutarhahullu saatetaan lanseerata hyvinkin pian, jos joku iso lehtitalo ehdotuksestani kiinnostuu. Jep. Että sellaista. Taisin nauraa edellämainittuja juttuja vain koko matkan Tampereelta Turkuun.

Kiitos Iina vielä ihanasta illasta ja nähdään pian uudestaan! <3

7 kommenttia:

  1. Kansankynttilät taas päästäny tulen valloilleen, hehee!

    Tota drinkkijuttua en usko maailman parhaaksi ennenkuin kokeilen.

    VastaaPoista
  2. SaraStellar: Onpas yksi kynttilä nyt epäileväistä sorttia kun ei luota meidän laadukkaisiin makunystyröihin ;D Sun on pakko maistaa jos ikinä ever koskaan eksyt jyväkseen!!

    VastaaPoista
  3. Itse olin syksyllä Jyväskylän Cumuluksen respassa työssäoppimassa ja menen sinne kevääksi takaisin. Se henkilökunta sekä respassa että Parnell'sissa on parasta<3 kiva että viihdyitte ja ehkä ens kerralla kun tuutte sinne yöks niin mä oon kirjaamassa teitä sisään! (:

    VastaaPoista
  4. Nexus: Oi, kiva kuulla! :) Sanos työkavereillesi terkkuja, että kaksi hieman hukassa ollutta Turkulaista kiittää ja kumartaa! Jätettiin mm. avainkortit sisään ja sekoiltiin langattoman netin kanssa ja aina meitä autettiin ja opastettiin ystävällisesti :) Ensi kuussa varmaan tullaan, toivottavasti oot silloin työvuorossa! :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostipa hervottoman hauskalta viikonlopulta :D Sun hiukset näyttää NIIN hyvältä tossa peilikuvassa! Ja nyt tuli hinku baariin.. voi äiti siitä on aikaa.

    VastaaPoista
  6. Laattaleevi :D Heti kun tajusin, nauroin ääneen!

    VastaaPoista
  7. Cherry: Sitä se kyllä oli! :) Ja voi kiitos kehuista <3

    FashionChika: :D

    VastaaPoista