torstai 11. maaliskuuta 2010

Kirppiksen kummajaiset

Kiertelen paljon kirppiksillä ja aina välillä vastaan kävelee tavaroita, joista en vaan osaa päättää ovatko ne ihania vai aivan kamalia. Kaikkia pian nähtäviä asioita yhdistää se, että ne ovat jääneet jostakin syystä ostamatta. Ja ehkä hyvä niin. 

Mikä on teidän tuomionne seuraaville tavaroille:

Kukkasaappaat - kaikessa mauttomuudessaan jotenkin äärimmäisen pirteät ja herkullisen näköiset. Kokokin olisi ollut oikea, mutta... Jokin tylsä järjen ääni kuitenkin käski olla ostamatta näitä.

Tämä pieni kissa toi mieleeni lapsuuden ja Mamman luona vietetyt hetket. Tyylikäs se ei ole, 
siitä ei ole kahta kysymystäkään. Mutta tarviiko kaiken aina olla? 
Janne olisi nirhannut mut jos olisin tämän asetellut meille näkyvälle paikalle. 
Haikeana jätin pienen nukkuvan kissan odottamaan löytäjäänsä.

Kisun kanssa samassa loossissa oli ikivanhoja Satujen Maailma -lehtiä. Ihania, ihania ja vielä kerran ihania, mutta mitä hittoa mä näillä minikokoisilla lehdillä tekisin?

Dinskon puukengät. Oikea koko, mutta pirun huono kävellä, en osaa käyttää valkoisia kengiä ja vieläpä hintaa 15e. Joten osamatta jäivät. Jotain ihanaa näissä silti on!

Wanhan näköinen (ja hajuinen) nahkalaukku, jossa oli paljon yksityiskohtia sekä ällöä karvaa. 
Jotain kivaa mutta enemmän kamalaa.

Joku on nähnyt oikeasti vaivaa, kun on neulonut tämän kilometrin pitusen kaulaliinan. Mutta oliko lopputulos vaivan arvoinen? Itse ehkä hieman kyseenalaistan tätä. No, erilainen se ainakin on!

Kolahtiko mikään? :D

8 kommenttia:

  1. Toi laukku on aika ällöttävän näköinen! :D

    VastaaPoista
  2. Ainoat mitka noista jutuista huolisin ne ensimmaiset kukkasaappaat. Taalla Briteissa noi oli jokunen aika sitten suurinta huutoa ja esimerkiksi pillifarkkujen kanssa noi menisi kivasti.

    VastaaPoista
  3. ihanat kukkasaappaat! :P mä olisin ostanut heti, tulee mieleen kevät ja aurinko ja noihin voi hyvin yhdistää niin farkut kuin legginsitkin :)

    Toinen ihanuus mihin aina itekin törmään ja onneksi pystyn pitämään näppini, nuo satuvihkoset ja vanhat satukirjat! Niin kauniita ja ihastuttavia, mutta toisaalta, mitä minä niillä oikein tekisin. Joskus saatan ostaa jonkun satukirjan jos kuvat ja tarinat on aivan mahtavan ihastuttavia ja kirja on hyvässä kunnossa ja hinta hyvin alhainen. :P

    (mun mies kyllä kritisoi kovalla kädellä aina että onko pakko kantaa kirppiksiltä niin paljon tavaraa, mutta... antaa kritisoida.)

    VastaaPoista
  4. Jemma: Älä :D

    Jo: Aijaa? Ne oli kyllä söpöt mutta en tiedä osaisinko käyttää niitä kuitenkaan :/ Pystyn kyllä kuvittelemaan kuin mageelta ne vois näyttää just esim. pillifarkkujen kanssa!

    amf8: äääh, pian alkaa melkeen harmittaa etten ostanut saappaita kun kaikki niitä kehuu! :D Noi satukirjat on niin ihania! Nuo patinoituneet sivut ja ne kuvat! Mutta tosiaan kun niillä ei ole mitään käyttöä sinänsä...:/

    Janne kritisoi mun ostoksia NIIN paljon aina mutta eipähän oo häneltä pois jos teen löytöjä! (ellen sitten ihan vähän salaa osta niitä meidän yhteisen tilin kortilla ;) kjehhehe)

    VastaaPoista
  5. Juu minäkin tykkään hirveesti noista saappaista. Tosi upeat. Tuollaisia ei ikinä löydä mistään (Suomen) kaupoista. Olisin siis ostanut. Nuo muut kamat olisi kyllä jääny. Vaikka nuo valkoiset korkkarit on kyllä nätit. Mutta mukavuus (korkkaritkin kun voivat olla mukavat) ja kirpparilla myös hinta ennenkaikkea.

    VastaaPoista
  6. Noi saappaat ottaisinilman muuta! Ei ole mun tyyliset, mut niillä olis kiva piristää muuten niin harmaita sadepäiviä. Toi kissa on pelottava, jotenkin liian aidon näköinen. Korkkaripuukengät, kiitos ei. Aitoja eläimiä en kanna päälläni, ne ovat ystäviäni ja perheenjäseniä ja tuo kaulaliina, niin mitä siitä nyt sanois, ei iske ei :))

    VastaaPoista
  7. Saappaat olis hypänny mun kyytiin kysymättä lupaa
    Muut onki sitte aika kamalia lukuunottamatta satulehtiä ja joku ihme sisälläni haluu kattoo vielä kerran tota laukkua

    VastaaPoista
  8. turunmummi: jeeeeeeeee oot tehnyt profiilin!! Oot kyllä niin nuorekas tossa kuvassa! Jos oisit haistanut tota laukkua niin et ois halunnu välttistä tarkemmin tutustua siihen...Mutta jotain pervon kiehtovaa siinä on !:D

    VastaaPoista