torstai 18. maaliskuuta 2010

Torstai

Tänään sain postista ne maanantaina tilaamani clip-on -pidennykset. Yllärilahjana oli vielä yksi musta "klipsiraita" sekä vähän nannaa. Palvelu oli kaikinpuolin siis erinomaista mutta se pidennyksien väri. Se kun ei ollut platina, vaan jotakin ihan muuta. Itse nimittäisin kyseistä väriä ehkä oljenkeltaiseksi.

Keksin, että antamalla lisäkkeiden muhia vähän aikaa hopeashampoossa, niiden väri voisi taittua keltaisesta harmaammaksi. Tämä kikka suureksi ihmetyksekseni toimi jopa liiankin hyvin, ja eräässä hiusosiossa on nyt lähes siniharmaita raitoja. Suurin osa jäi vielä kellertävämmäksi, kuin oma värini, mutta huomattavaa edistystä tapahtui. Nyt kehtaan laittaa klipsut huomenna jopa päähäni!



Tänään kävin myös katsomassa Ystävänpäivä-elokuvan, ja se oli kyllä hauska. Ei erityisen mieleenjäävä, mutta jaksoi naurattaa pari tuntia ja jätti hyvälle mielelle. Leffan jälkeen kävimme ystäväni kanssa vielä kiertelemässä kauppoja ja tarttuipa sieltä jotakin mukaankin.




3 kpl massiivisia sormuksia, 7.90 / H&M

Lancomen Hypnose-maskara sekä kajalkynä ja silmämeikinpoistoaine 25e / Sokos

Ja Ginasta ostin vielä sukkiksia ja yhden hameen, jonka ehkä palautan..

Päivän asu näyti tältä:


Nahkatakki - Zara
Lörttöpaita + huivi - H&M
Leggingsit + toppi - GT
Laukku - Longchamp


Jee, huomenna on viimeinkin Jannen synttärit! Kivaa nähdä Jannen kavereita ja näiden tyttöystäviä pitkästä aikaa. Huomisen asu on tuottanut hieman päänvaivaa, mutta eiköhän sekin tästä selviä. Tänään pitää vielä katsoa hyviä ohjelmia nettiteeveestä, juoda minttuteetä ja lakata kynnet. Eikä kuivaharjaus ja selluliittigeelin laittokaan varmaan huonoa tekisi. Pitäisi ottaa suorastaan rutiiniksi, kun kesäkin lähestyy...

Ihanaa viikonloppua kaikille!
(ja hyvää synttäriä senkin peppupää:)

6 kommenttia:

  1. Heips!

    Kiva blogi. Toisassapaivana(kohan?) loytaessani lukaisin moooonta sivua taaksepain tata blogiasi. Mukava kirjotustyyli ja kivoja elamanmakuisia postauksia! :)

    Onko nuo clip-on:t tosiaan helppo laittaa itselleen paahan?

    VastaaPoista
  2. Elli: Paljon kiitoksia kivasta kommentistasi! :) kivaa että tykkäät ja tervetuloa jatkossakin lukemaan hörinöitäni:)

    Kyllä ainakin ne aikaisemmat clip-onit oli tosi helppo laittaa. Nämä on hiukan erilaiset, mutta eiköhän nämäkin päähän saada tungettua, huomenna sen sitten näkee..:) Kirjottelen kokemuksia pidennyksistä varmaan jo lauantaina!

    VastaaPoista
  3. Hörähdin hyväntuulisesti tolle viimeiselle lauseelle! how cute <3

    Ja tää haluu kans pianpian nähdä pitkätukkakuvia! (se ei ole hyvä nimittäin mun pitkä-hius-kuume kasvaa koko ajan ja saatan siis tilata pidennykset itsellenikin iik)

    VastaaPoista
  4. Sofia: Hehhe, joo, meidän ihan normihemmottelunimikkeitä x)

    Laitan huomenna, I promise!! :) Ja jos on hyvät niin suosittelen kyllä tilaamaan, koska palvelu oli hyvää ja nopeaa. Väriongelmakin saatiin selätettyä, jee:) ymmärrän kyllä ettei mustaa hiusta (noi on luultavasti intiasta noi hiukset) ole helppo saada valkoiseksi, mutta ei sitten mainostaisi sitä väriä platinana..höh.

    VastaaPoista