maanantai 18. lokakuuta 2010

Kauneusmessuilua ja hotellielämää

Kauneus ja terveysmessuilla tuli hengattua koko viikonloppu, töissäpä tietenkin.. Vähän ehdin kierrellä, mutta suurempia ostoksia en viitsinyt hetken mielijohteesta tehdä. Itseasiassa viimehetkellä sain päähäni hankkia kuolaamani Jet Set Addiction kellon, mutta tietysti värittömät läpinäkyvät olivat jo loppuneet, ja olisin halunnut nimenomaan sellaisen timangeilla.

Tällainen värittömänä kiitos :)

Olimme kaksi yötä Sokos Hotel Pasilassa, joka on mielestäni ihan perushyvä hotelli duunimatkalla. Romanttisella rentoutumislomalla en siellä yöpyisi, mutta eihän se sellaiseen ole tarkoitettukaan. Suurin osa hotellin asiakkaista lienevät työmatkalaisia ja etenkin messuilla työskenteleviä. Alakerran Sevilla oli konenut pienen kasvojenkohotuksen, ja ruokalistakin vaikutti hieman paremmalta kuin viimeksi. 

 Possua ja lohkareita hunaja-rosmariinikastikkeessa..


Ruoan jälkeen istuskelimme haikeissa tunnelmissa hotellin aulabaarissa. Kuulimme perjantai-iltana, että ihana ja pidetty työkaverimme oli kuollut. Niin monta hyvää muistoa... Vielä Hulluilla Päivillä hän oli ollut töissä, ja moikannut työkaveriani iloisena. Koskaan ei voi tietää kuinka paha toisella kuitenkin sisimmässään on olla. Todella surullista.



Muutamia kuvia vielä itse messuilta:

Kutoshalli oli aivan täynnä terveyspainotteisia standeja.

Kolmoshallissa, jossa itse työskentelin kaksi päivää, oli paljon koru- ja muotistandeja, ja mm.Design district, johon itse olisin halunnut tutustua hieman paremmin...


Pieni valoshow perjantaina messukeskuksen edessä.

Loppukevennykseksi vielä kuva hotellin aulabaarin sisustustyynystä. Tämä oli lähes ainoa asia, joka jaksoi hymyilyttää lauantai-iltana..


En sitten tiedä olenko ainoa, joka näkee kuvassa jotakin hauskaa, tyynyssähän on siis selvästi käsi, joka soittaa kitaraa:)

Kävittekö te kauneusmessuilla? Mitäs mieltä olitte?

5 kommenttia:

  1. http://iadore.se/i/produkter/klockor.html?limit=30

    Tuolla on alennuksessa joitakin jetsetin kelloja...Näyttäisi joissakin väreissä olevan noita läpinäkyviäkin. itse en voinut olla ostamatta Hello Kittyä :)
    Juuri odottelenkin milloin kello kolahtaisi postiluukkuun :)

    VastaaPoista
  2. Miia: No älä... Työkaveri istui sohvalla ja oltiin kaikki siinä allapäin. Sanoin sitten melankolisella äänellä että "mikä hitto tossa tyynyssä on kuvana"? Ja kaikki alkoi nauramaan. Livenä näytti vielä aidommalta :D

    Anonyymi: Kiitos tuhannesti linkistä!! Käyn katsomassa ja kuolaamassa vähän lisää! :P Tuo Hello Kitty -malli on muuten tosi herkullinen!

    VastaaPoista
  3. Otan osaa kaverisi takia. :( Kuolema pysäyttää aina. Onneksi on teillä on varmasti paljon kauniita yhteisiä muistoja, joita ei kukaan vie pois. <3

    Haha, mä repesin kans tolle tyynylle, kun luin että mitä siinä olis pitänyt oikeasti näkyä.

    VastaaPoista
  4. Erinah: Kiitos kauniista sanoistasi ihana! <3 Viiden vuoden aikana olemme kokeneet niin paljon yhdessä, aivan ihania muistoja messureissuilta..

    Juu, sokos hotel pasila sisustaa..:)

    VastaaPoista