maanantai 22. helmikuuta 2010

Taking it easy

Nyt on kohtuu rankka messuputki takana ja tänään olen yrittänyt vaan rentoutua... Vaikka koulujuttujakin olisi tehtävänä niin paljon kuin vain jaksaisi. Työ messuilla on aika raskasta, koska provikkapalkkalaisena on kokoajan pieni paine päällä, ja tietysti seisomatyö käy jalkoihin ja itselläni myös selkään. En kuitenkaan valita, koska messut ovat myös todella hauskoja tapahtumia ja työkaverit ihan huippuja! Ja mieluummin työskentelen intensiivisesti viikonlopun messuilla kuin että istuisin joka päivä esim. kassalla. Asuminen hotellissa tuntui aluksi "hienolta" mutta kyllä kotona pystyy rentoutumaan ihan eri tavalla. Hotskuissa tulee syötyä myös aika epäterveellisesti, vaikka tietysti on oma valinta, tilaako salaattia vai rasvaisen pihvin lohkoperunoilla ;) Aamiaisellakin söin usein pekonia ja munakasta, vaikka olisi voinut ottaa puuroa ja tuoreita marjoja. Eli oma moka :D Tässä vähän kuvia viikonlopusta ja tästä päivästä:

Synttäreiden viettoa Cantina Westissä lauantaina 20.2.


Tänään:

Punkkua, kynttilöitä ja lukemista..

Jep, ostin sitten Crocsit messuilta mulle ja Jannelle. Eivät nämä vieläkään miellytä silmää, mutta ovathan ne pirun hyvät jalassa.


Hauskat illanjatkot kaikille! :)

5 kommenttia:

  1. Mäkin olin päättänyt, etten hanki Crocseja, etten tee niillä mitään kun ovat niin rumatkin. Mutta, viime syyskuussa Kiinassa, sain tingittyä aidot Crocsit neljällä eurolla, joten pakkohan se oli ostaa. :D Hinta Suomessa kun on se kymmenkertainen.

    Nyt ne on ne kengät, mitkä laitan villasukkien kanssa kauppaan kun ei jaksa panostaa enempää :D

    VastaaPoista
  2. Heeeiii, mäkin olin lauantaina Cantinassa syömässä ja viettämässä kaverin synttäreitä yläkerrassa :D Se sai kanssa tollasia hienoja tulidrinkkejä :)

    VastaaPoista
  3. Eikä!!! Olittekohan meidän vieressä, koska kuulin laulua ja näin että sinnekin kannettiin tulidrinkkejä! :D Olitteko periaatteessa sellaisessa "loossissa" mikä oli vähän korotettu, siinä aika lähellä vessoja eli heti kun tullaan oviaukosta niin siinä? :P

    VastaaPoista
  4. Ei oltu vessojen vieressä (toki vessassa tuli käytyä pari kertaa). Me oltiin siellä isossa salissa yläkerrassa 20 paikkasessa pöydässä, mut meijänki vieressä oli synttäriporukka nurkkapöydässä :D Siel on näköjään paljon synttäriporukoita ollu! Me oltiin kans klo 20 eteenpäin jonkin 23 asti, vitsi oltais voitu törmätä. Tietty sä et ois tunnistanut mua, mut kyl mä saleen oisin sut musitanut, mut en tiedä oisinko heti osannut yhdistää :D Hih, hauska sattuma!

    VastaaPoista