torstai 17. joulukuuta 2009

Voi perhana tätä luomisen tuskaa..

...sanoi talonmies talviaamuna! Ehhehe. Ehhehe.

No joo. Otsikko viittaa oikeasti viime yöhön, jolloin en saanut unta, mutta puolikuntoisena en olisi jaksanut mitään tehdäkään. Aamuviiteen asti katsoin Liviltä Nätti nakuna -sarjaa, mutta sitten sain kuningasidean alkaa tuunaamaan kenkiäni! Kengät ovat muinainen kirppislöytö, ja mielestäni ne ovat jo kauan kaivanneet kohennusta. Luomisen tuskissani aloin sitten koristelemaan kenkiäni niiteillä, jotka myös ovat löytyneet kirpulta. Tässä siis uusin DIY-projektini vaihe vaiheelta.

Nämä kengät ovat siis noin vuoden takainen kirppislöytö. Hintaa oli huimat 4e, ja jalassa nämä ovat aivan ihanat. Ainoastaan hieman mummomainen ulkonäkö on välillä tympinyt, mutta olen kuitenkin käyttänyt näitä aika paljon. Kenkulit ovat suomalaiset ja aitoa nahkaa.

Tämä euron nahkavyö löytyi niinikään kirpulta aikoja sitten. Tiesin jo ostaessani, että itse vyötä en tule käyttämään, mutta niittejä voisin tarvita. Niinpä vyö lähti mukaani.

Niittien irrottaminen käy työstä, mutta veitsen avulla ne saa irrotettua melko
kivuttomasti (kunhan on varovainen).


Tässä pitkän pähkäilyn jälkeinen lopputulos. Niitit eivät menneet nahkasta läpi, joten jouduin laittamaan ne kenkien valmiiseen "koristeosaan", jossa on pehmeää mokkanahkaa.
Aluksi meinasin laittaa monta niittiä, sitten vain yhden ja lopuksi päädyin kahteen.
Itse olen lopputulokseen ihan tyytyväinen; kenkien ulkonäkö uudistui hieman,
mutta niitittely ei mennyt ihan överiksi.


Esittelen vielä toisen kirppis-niittilöydön, joka maksoi myös euron. Jos tuo olisi musta, se päätyisi satavarmasti käyttöön sellaisenaan, mutta valkoisena en tiedä... Ranteessa se on edestä päin kivan näköinen, kun näkyy vaan niitit, mutta mutta...hmmm...


Mitäs tykkäsitte tuunatuista kengistä?



Ps. Saa sanoa mielipiteen myös uudesta bannerista, jonka (luomisen) tuskissani myös väsäilin. Itse tykkään hirmuisesti. Tietynlainen puujalkahuumori on huvittanut minua kovasti viime aikoina. Joululoma taitaa tulla ihan oikeaan saumaan...

9 kommenttia:

  1. Kengistä tuli tosi kivat :)
    Ja banneri on ihan huippu!

    VastaaPoista
  2. sups: Kiitos ihana! <3

    Ja kivaa että mulla on huumorintajuisia lukijoita, onhan toi banneri periaatteessa aika läppä:D ja siks just niin kiva! :D

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva uudistus kengille. Ulkonäkö muuttui pienellä vaivalla aikalailla! :)

    VastaaPoista
  4. hienon näköinen tuunaus!:) uusi ulkoasukin on kiva!

    VastaaPoista
  5. Marge: Kiitos! Ja kivat sulle, luin eilen varmaan kaks tuntia sun postauksia, kun en oo pitkään aikaan ehtinyt:D Poikaystävä meni nukkumaan ja mä vaan jumitin koneella! Sulla on kyllä ihana blogi <3

    Anonyymi: Paljon kiitoksia <3 Toi banneri on niin mun näkönen!!:D

    VastaaPoista
  6. Mahtava kenkätuunaus - ja bannerista pidän myös! :)

    VastaaPoista
  7. missä kirppiksillä yleensä käyt?

    VastaaPoista
  8. Yleensä käyn Manhattanilla ja Eurokirppiksellä..Myös Linkkikirppikseltä ja Piispanristin kirppiksellä (mikä sijaitsee oikeasti itäharjulla :D) olen tehnyt kivoja löytöjä. Kaarinan ekotori on tosi edullinen paikka, ja sieltä olen löytänyt vaikka ja mitä, mutta sijaitsee aika kaukana, ja yleensä on vaan "mummovaatteita" :D

    Onnea aarteiden metsästykseen! :)

    VastaaPoista