keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Tylsähkö keskiviikko

Eräs lukija toivoi postausta päivästä Annan kanssa, mutta tästä tuli niin tylsä, ettei tämä nyt sitten ole se vielä:D Tai siis teen uuden sitten joskus kun päivän ohjelmaan kuuluu jotakin järkevää. Olen varmaan tulossa kipeäksi, siltä ainakin tuntuu. Nukuin ihan sikeästi neljän tunnin päikkäritkin tentin jälkeen. En millään haluaisi tulla kipeäksi, kun viikonlopuksi olisi kaikkea kivaa ohjelmaa tiedossa. Finrexiniä, buranaa ja Strepsilsejä siis nassuun niin kyllä pitäisi pöpöt lähteä, hope so!

Heräsin klo 10.45, ja voi elämä, että olisi tehnyt mieli jäädä sänkyyn löhöilemään! Heräämistä ei yhtään auttanut se, että vieressä oli pieni lämmin ja kehräävä karvakasa, joka järsi omaa leikkihiirtään ja välillä puski mua huomattuaan joitakin elonmerkkejä meikämuumiossa:)

Ulkona oli todella kaunis, mutta jäätävän kylmä ilma.

Pörri-vaavi oli ihan väsynyt. Pieni villikko on muuten kesyyntynyt tosi hyvin!

Tämän vuoden viimeinen tentti alkoi klo 12, joten kertailin luentomatskuja aamupalan ohessa. Lukeminen jäi aika vähäiseksi, mutta ainakin luulen (ja toivon) että läpi menee. Kurssi käsitteli teknologiapohjaista opettamista ja verkkoympäristöjä.

Asukuvan nappasin nopeasti hississä. Asu ei ollut ehkä maailman tyylikkäin, mutta sitäkin lämpimämpi:)

Takki - Zara
Tunika - Vero Moda
Leggarit - GT
Kengät - UGG
Pipo - Resteröds

Kaulahuivi - kirppis


Autoa ei sentään tarvinnut skrapata, kuten aikaisempina aamuina. Poikaystävä meni gradupalaveriin fysiikanlaitokselle, joten lähdimme samaa matkaa.

Yliopistolle saavuin hyvissä ajoin. Join energiajuoman, ja juttelin
opiskelukavereiden kanssa ennen tenttiä.

Kotiin saavuttuani tein ruoaksi makaronilaatikkoa. Oma tekemä makruloota on paljon parempaa kuin kaupan, ja siihen pystyy helposti sujauttamaan extrasipulit ja -pippurit ;) Poikaystävä tosin yrittää aina hieman jarrutella mua maustamisessa jostakin syystä..

Uuniin, mars!

Jälkkäriksi aivot narikkaan ja nannat suuhun:)
Wipeout on parasta
(ja varmasti aivottominta) viihdettä!


Katsoin muuten äsken Maria!-shown ja täytyy sanoa, että More to love -blogin tytöt ovat tosi mukavan ja symppiksen oloisia! He olivat siis Mariassa vieraana, jos joku ei tiennyt:)

2 kommenttia:

  1. kiitos tästä postauksesta!tykkäsin :)

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: No voi kiitos! :) melkeen hävetti laittaa näin tylsä postaus. Mun piti käydä kirpulla ja vaikka mitä kivaa mutta voimat hyytyi ja meninkin päikkäreille..:D Tää on muutenkin ideana kiva, taidan tehdä useamminkin!

    VastaaPoista