keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Inspiration: blackboard wall

Minulla on ollut jo kauan halu kokeilla mustaa seinää. Nyt kun muutimme uuteen (ei-niin-hyväkuntoiseen) asuntoon, meinaan toteuttaa unelmani; eipä ainakaan voi huonommaksi mennä. Ihan hirveän isona pintana en mustaa halua, mutta pienehkön keittiön yksi seinä voisi olla sopiva uhri projektilleni. Nyt varmasti moni ajattelee, että pieneen tilaan musta ei sovi. No, myönnetään, ei se varsinaisesti tilaa avarra varmastikaan, mutta koska keittiössä on suuri ikkuna, otan riskin ja kokeilen. Emme myöskään oleile keittiössä paljon joten emme viitsineet ostaa sinne edes ruokapöytää. Valkoinen senkki ja tuoli toki löytyvät, jos joku haluaa vaikka istua ja katsoa kun laitan ruokaa kerran puolessa vuodessa;)

Puntaroimme pitkään liitutauluseinän ja magneettiseinän välillä, mutta liitutaulu vei voiton. Odotan jo kuinka sisäinen lapseni pääsee valloilleen ja pääsen piirtämään seiniin! Lapsena mielestäni liitutaululle piirtäminen oli ihanaa, ja jäin joskus jopa koulun jälkeen tuhrimaan liitutaulua kaverini kanssa. No, nykyään saan kirjoitella taululle ihan työn/opiskelunkin puolesta, joten ehkä into on hieman laantunut... Mutta koska olemme poikaystäväni kanssa molemmat opettajia (okei, Janne on valmis, mä edelleen opiskelen) voihan seinää käyttää hyödyksi taulunkäyttöä miettiessä ja harjoitellessa;)

No mutta. Ennen kuin nukahdatte sinne näyttöjenne ääreen, laitanpa hieman kuvia, joista ainakin itse olen saanut inspistä. Mustan seinän kanssa niin hyvin yhteen soppii alumiiniset kukkaruukut ja teräs muutenkin, valkoista unohtamatta. Ja uskon että meidän OBH Nordican Chilli -sarjan jäsenetkin suorastaan loistaisivat mustan rinnalla:)





Mitäs pidätte liitutauluseinistä?
Kaikenlaisia käytännön vinkkejä saa myös mielellään antaa, jos jollakin on kokemusta liitutaulumaalista!:)

10 kommenttia:

  1. Musta tummat seinät on jees! Meillä ei ole mustaa, vaan tummaa harmaata. Ensin kaikki kauhistelivat, mutta lopputuloksen nähdessään totesivat että toimii. Tumma rajaa tilaa tehokkaasti, ja sellainen olo meilläkin nyt olohuoneessa on. Olkkarissa on nimittäin 3 oviaukkoa joista kaikista näkee seuraavaan huoneeseen, joten tummalla seinällä olohuoneen sai rajattua omaksi tilakseen.

    VastaaPoista
  2. Tollanen liitutaluseinä kuulostaa tosi hyvälle! =)

    VastaaPoista
  3. Pari viikkoa sitten meillä maalattiin myöskin yksi seinä mustaksi. Ja vieläpä iso olohuoneen seinä. Myös itseä alkuun hieman hirvitti, mutta voin luvata, että tulet ihastumaan lopputulokseen! Joten anna mennä vain! :)

    VastaaPoista
  4. Löysinpä vihdoin tänkin taas! Miks muutitte uuteen (huonokuntoisempaan?) asuntoon? Liitutauluseinä sounds awesome ja sopii teille erityisen hyvin!

    - miisq

    www.alwaysgetsmedown.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Comments: Meillä oli vanhassa kämpässä tummanharmaa seinä, ja voin sanoa että toimi ja hyvin! teillä on kyllä älyttömän kaunis koti, hyvin samanlainen maku kuin meillä! :)

    Suvi: Kiitos! :) Toivotaan että näyttää myös hyvältä, hih:)

    Jenni: Paljon kiitoksia rohkaisusta!! Tykkään vähän räväyttää, joten kuulostaa hyvältä:)

    Miiskuliini: Meidän vuokrakämppä myytiin :( Vuokranantajat ostivat omakotitalon ja tarvitsivat rahat siitä.. Se oli kyllä huippukiva asunto ja ihan meidän näköiseksi rempattu.. Tässä on vähän haastetta, mutta yritetään...:D

    VastaaPoista
  6. Musta on todella toimiva ratkaisu joskus myös pienessä asunossa..avain on tosiaankin siinä että maalattava pinta ei ole liian suuri ja pimennä siten asuntoa. Meillä oli yksi olohuoneen seinä musta. Sitä harvempi ihmetteli, monet suorastaan kehuivat ratkaisua. Seinällä oli myös iso hopearaaminen peili joka tuli paremmin esiin mustalta taustalta, esim. valkoiseen verrattuna. Musta seinä jotenkin kehysti huonetta. Ei kannata empiä! :)

    VastaaPoista
  7. Erinah: Kiiitos sinullekin rohkaisusta! Olen entistä vakuuttuneempi siitä että haluan mustan seinän keittiöön, pian taidan haluta muihinkin huoneisiin :D Voi että miten hyvältä Lokki-valaisin näyttäisi mustaa seinää vasten... (sellainen on meinaan hankinnassa heti kun jossain on tarjous/saadaan rahaa:D) Olohuoneeseen meinasin kuitenkin harmaata, hmmm...

    VastaaPoista
  8. Miten teidän uusi vuokranantaja suhtautuu mustaan seinään? Entä meinaako hän tulla vastaan remppakustannuksissa, kun esim. vaihdoitte nuo vetimetkin?

    Mietiskelin vaan, että uskaltaisinko jossain vaiheessa omalle vuokranantajalle ehdottaa laten väristä seinää makkariin.. : D

    VastaaPoista
  9. Saraseeni: Hän antoi luvan remppailla, mutta ei puhunut siitä haluaako maksaa niistä :D Meinattiin Jannen kanssa, että säästetään kuitit ja kysytään jossain vaiheessa haluaisiko hän mahdollisesti maksaa jotain. Jos ei, niin otetaan vetimet mukaan kun muutetaan (ja tietty vaihdetaan vanhat tilalle) mutta maaleja on tietenkin mahdoton ottaa seinistä:) Tullaan kuitenkin varmasti sen verran kauan asumaan tässä, että päädyttiin maalailemaan, vaikka sitten omakustanteisesti. Meidän vuokraisäntä on älyttömän reilu ja saadaan asua tässä todella edullisesti (kun vertaa alueen hintoja) niin sinänsä ei harmita tehdä remppaa, vaikka vähän jouduttaisiin itsekin makselemaan:)

    Kannattaa toki kysyä muuten, jos saisit maalata! Hyvällä maulla tehty remppa nostaa kuitenkin aina asunnon arvoa, joten tuskin vuokraisännällä on mitään sitä vastaan! Se on sitten eri asia, haluaako hän maksaa maaleista yms..:)

    VastaaPoista
  10. Meillä täällä asunnossa tarvitsee varmasti jossain vaiheessa maalata seiniä, on niin paljon elämän jälkiä tällä hetkellä. Mutta se on eri asia, että haluaako vuokranantaja vain sitten vetää nämä valkoisiksi... (ja haluaako maalata vasta joskus ennen seuraavia vuokralaisia) Nooh, näkee sitten, ei ole ihan vielä ajankohtaista : )

    VastaaPoista