torstai 27. toukokuuta 2010

Terveisiä Tukholmasta!

Ensinnäkin, anteeksi hiljaiselo blogin puolella. Takana on uskomattomin (uskomattoman kamala) kevät ikinä! Olen ollut ihan hajalla. Väänsin vasemmalla kädellä kandin tosi lyhyessä ajassa ja kovan paineen alla, eikä siinä vielä mitään. Mutta tämän lisäksi läheinen henkilöni on ollut nyt mielisairaalassa yli kuukauden ja yrittänyt tänä aikana kaksi kertaa itsemurhaa. Toisella kerralla löysin itse hänet siinä tilassa etten toivo kenenkään ikinä näkevän rakastaan siinä tilassa koskaan.

Tukholman matkamme aikana rakas pieni Pörri oli pudonnut parvekkeelta 6.kerroksesta. Pörri on itselleni kaikkein läheisin kissoistamme, koska olemme kesyttäneet hänet yhdessä poikaystäväni kanssa ja meille on muodostunut aivan erityinen suhde. Veimme villivauvan heti tiistaina Tukholmasta kotiuduttuamme Turun eläinsairaalaan, ja vietimme käytännössä katsoen tiistain ja keskiviikon välisen alkuyön siellä. Pörrillä on suojelusenkeli matkassa, sillä hänellä ei tullut kuin pieni murtuma lantioon, vaikka pudotus oli valtava. Käveleminen on hankalaa, mutta pikkuinen on osoittautunut sinnikkääksi taistelijaksi ja tänään hän halusi välttämättä kiivetä jo omaan kiipeilypuuhunsa, ja suuttui kun otin hänet pois. Hän syö pelkkää herkkuruokaa ja kissanmaitoa vastapainoksi pahanmakuisille kipulääkkeille ja antibiooteille. Nukumme poikaystävämme kanssa vuorotellen, jotta joku aina vahtii, että Pörrillä on kaikki hyvin, eikä hän lähde hyppimään puolikuntoisena korkeille tasoille.

Aika pitkälti kotona menee siis seuraavat viikot. Mutta se ei haittaa ollenkaan - on ihanaa viettää kotona aikaa rakkaiden kanssa ja rentoutua telkkaria katsellen ja viiniä nauttien. Varmasti myös postauksia on tulossa enemmän, niiden sisällöstä en sitten tiedä... Toivottavasti jaksatte vielä lueskella jorinoitani ja laittaa kommentteja! Ne piristävät aina. 

Tässä hieman kuvia reissusta:

Laivalla...




Tukholmassa...


Terassilla...


Tukholman yössä...



Hyvää viikonloppua teille kaikille!

14 kommenttia:

  1. Ikävän kuuloien kevät. ://

    Toivottavasti asiat alkavat pikku hiljaa rullata parempaan suuntaan. :)) Pikku-Pörrille paljon terkkuja. <3

    VastaaPoista
  2. Huh mitä kuulumisia :( Ja voi pientä kissaparkaa! Loukkaantumiset on eläimille niin rankkoja, mutta onneksi pieni saa nyt herkkuja ja hellyyttä :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa rankalta ajalta :( Toivottavasti kesa alkaisi vahan paremmin eika ois niin paljon huolia laheisista. Onneks ei kuitenkaan kissille tapahtunu mitaan hirveampaa!!

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti läheisesi voi ja tulee voimaan paremmin. Ja kissa myös <3 Mutta kerropas hyviä kohteita Tukholmassa :) (Ei yöelämää.. ei sillä, etteikö se kiinnostaisi, mut ei lasten kanssa oikeen pääse..) Niin ja hyviä syömispaikkoja kans!

    VastaaPoista
  5. voih, kevät ei kuulosta tuolta kantilta kovin mukavalta. :/ tosi paljon voimia ja tsemppiä sinne! Ja pikkuselle Pörrille silityksiä! :)

    VastaaPoista
  6. Voi ei, kamalasti tsemppiä sinne!:/

    VastaaPoista
  7. Voi kamala, ompa sulla ollut rankkaa. Toivottavasti kesää kohden piristyy. Läheiselle ja Pörrille paljon paranemisia!

    VastaaPoista
  8. Ei voi kun toivottaa koko perheelle hirmuisesti jaksamista! Niin paskamaista kuin se onkin, niin asioilla on tapana järjestyä vaikkei se siltä varmastikkaan nyt tunnu :)

    VastaaPoista
  9. KIITOS kaikille aivan ihanista kommenteista!

    kte: Teen Tukholma-postauksen, jossa kerron vähän paikkoja, missä kävimme:)

    VastaaPoista
  10. Muistathan pitää huolta itsestäsi kaikkien huolien keskellä! Myös itselle on lupa pyytää apua, jos huolien taakka tuntuu ylivoimaiselta kantaa. Toivottavasti läheisesi kunto voimistuisi ja pystyisit nauttimaan kesästä edes vähän kaikesta huolimatta.

    Onneksi kissalla edes oli suojelusenkeli matkassa. Pudotus kuudennesta kerroksesta on hurja! Toivottavasti myös kisu tulee pian kuntoon!

    VastaaPoista
  11. Voi että, ei osaa sanoa kyllä muuta kuin että voimia ja katse ylöspäin. Tosi kliseistä mutta asiat järjestyy loppujenlopuksi aina. Vaikka on rankkaa, huolehdi nyt itsestäs ettet pala loppuuun! Ja voi kisua, onneksi niillä on monta elämää. :'-)

    Näyttää ihanalta teidän tukholmanreissu!

    VastaaPoista
  12. Voihan nenä, miten paljon huolta ja murhetta... :( Oikein paljon tsemppä & jaksamista sinne ja Pörrille supererityishalit! Meidä toinen koira joutui myös onnettomuuteen viime viikolla, joten ymmärrän huolesi täysin. Myös meillä oli suojelusenkeli työn touhussa ja Lina on terve kuin pukkki pahannäköisestä tilanteesta huolimatta. Jaksua :)

    VastaaPoista
  13. Kauhean paljon jaksamista ja voimia sinne! Oletpa joutunut kestämään ja kokemaan kaikenlaista pienessä ajassa. Toivotaan, että kesästä tulee sitten kaksinverroin onnistuneempi ja iloisempi!

    VastaaPoista
  14. Voi pientä Pörriä. Onneksi uusimmista postauksista selviää, että hän voi jo paljon paremmin. Olin viime viikonloppuna Tukholman risteilyllä ja katselin lähtiessämme juuri tuota valkoista taloa, jossa on paljon lasiseinää. Ja mietin samalla, että tämän taisin hiljattain nähdä blogissasi. :)

    VastaaPoista