Olin kaverin kanssa eilen kiertelemässä kirppiksellä ja sen jälkeen lähdin kuskaamaan Dewi ry:n kissoja eläinlääkäriin. Kaikki kissat asuivat eripuolilla Turkua, joten koko setti kesti noin viisi tuntia. Eläinsuojelutyö on kuitenkin niin arvokasta mulle, että en valita. Saan siitä voimaa tosi paljon ja jos joku ei vielä tiennyt niin nuo omat karvapeput tuntuvat usein olevan hyvä syy jaksaa päivästä toiseen. Olen todella masennusaltis (onko se edes sana? No nyt on) ja parasta terapiaa on leikkiä kisujen kanssa, ja ottaa Dani viekkuun kehräämään kun menee nukkumaan. Pörri on nykyään tosi kiintynyt munhun ja tekee pahaa olla pitkiä aikoja pois kotoa, kun Jannen sylliin hän ei ihan uskalla vielä mennä. Laitan vähän kuvia eiliseltä ja tältä aamulta. Kevätaurinko paljastaa todella julmasti, kuinka joku yliväsynyt Anna ei ole jaksanut siivota ja karvoja on joka puolella. No, sellaista elämä on, enkä tiedä vielä ketään joka olisi kissankarvoihin tukehtunut. Tänään harkitsen toki imurointia.
Rokotettavaksi menossa... Myös mustavalkoinen Pantterina oli mukana mutta hän vain pyllisteli kuljetuslaatikossa:)
Ehkä söpöin lehden nimi ikinä? :D Oikeanpuoleinen liikennemerkki on tarpeellinen eläinlääkärissä.
Tähkä oli tosi kiltti ja rohkea kisu. Rokottaminen ei pelottanut yhtään pientä puolivuotiasta.
Tänään:
Nutivauva untenmailla. Hieman erikoinen nukkumisasento ehkä, mutta huvinsa kullakin...
Puuma nauttii auringosta omassa laatikossaan:)
Ainoa oikeaoppinen ruokailutapa; toinen tassu ruokakupissa.
Aurinko taitaa hieman häikäistä. Katsokaa varsinkin Pörrin ilmettä :D
Päivän tuleva asu odottamassa ja mun aina yhtä terveelinen aamiainen...
Ihana ilma ulkona... Ja yksi karvapeppu koisimassa <3
Sellaista. Tänään on Dewin vuosikokous ja pian lähden kaverin kanssa kahville keskustaan.
Laittakaahan jotain piristäviä kommentteja, joita voin lukea illalla! :) <3
Heh, en tiennytkään että oon kissaihminen ennenkuin näin nuo kuvat :D:D
VastaaPoistaSaraStellar: Heh:) Kiva kommentti <3 Söpöjä nuo karvakasat kyllä <3
VastaaPoistaVaroitan, että tämä ei nyt niin piristävä kommentti ole, mutta onpahan vain pakko kommentoida:) Ihmisten erilaisuudesta siis. Itse suorastaan vihaan kissoja. Meillä on kotikotona yksi kissa ja vaikken kotona enää asukaan, niin en vaan voi sietää sitä naukumista ja ovien raapimista, jolla tämä elukka monesti herättää öisin silloin kun olen kotona. En todellakaan itse siis ruoki sitä tms (paitsi jos on pakko), koska minun mielestä siitä ei ole muuta kuin harmia.
VastaaPoistaEn vaan voi käsittää, miten joku haluaa vapaaehtoisesti ottaa esim. kissan. Sen lisäksi, että inhoan niitä, myös pelkään. Ovathan ne niin arvaamattomia monesti. Ja hyi ällötys, kun joskus alkuaikoina se raahasi hiiriä tms. sisälle! Huonoja puolia voisi luetella loputtomiin.
Onkin jännä juttu, että toiset taas tykkää niin paljon. Tuli mieleen tuosta sun karvaisesta sohvasta, että just tuokin ärsyttää. Tai sitten jos kissat raapii huonekaluja. Vaikka muuten se meidän kotona oleva kissa on kyllä fiksu, kun se antaa tassua ja tottelee melkein käskyä "istu!" sekä tietty tunnistaa nimensä yms.
Pointtina tässä kommentissa oli ehkä myös se, että itteä ei tässä blogissa nuo kissajutut kiinnosta tippakaan, kun taas esim. se Jyväskylän reissupostaus oli kiva.
Mä olen tässä tänään harmitellut että mun piristäjät on Kokkolassa ja minä itse opiskelupaikkakunnalla. Tänään särkenyt päätä koko päivän, eikä mikään ole ollut hyvä, niin todella kaipaa sitä pikkusta karvapalloa joka saisi ilosemmalle mielelle kehräämällä ja päätä puskemalla.
VastaaPoistaVoi hitto, mun ei pitäisi oikeasti lukea näitä sun kissapostauksia vaan skipata ne suoraan. Ihan sillä, että mulle tulee tosi harmi olo kun mietin niitä kaikkia kissanpentuja jotka on suojeluyhdistetysten hoivissa ja joista vois tulla Nekolle kaveri...Mutta kun se mies...Argh! :D
Pakko lisätä. Tuo Tähkä! Kuvien perusteella niin rakkautta <3 Haluaa! :D
VastaaPoistaHieman ehkä tuohon edelliseen kommenttiin viittaa omanikin; vielä vuosi sitten en voinut sietää kissoja. Saatikka kuvitellut ottavani moista. Mutta sittenpä kävi niin, että muutin yhteen miehen kanssa joka pitää kissoista, enemmän kuin koirista. Itse taas olen koiraihminen ja onnellinen kolme vuotiaan haukun emäntä.
VastaaPoistaAloimme miettimään koiralle kaverin hankkimista, joku saattaa ajatella, että tämäkin on väärä perusta eläintä hankkimaan, mutta meidän mielestämme oli koiraamme kohtaan oikein hankkia sille leikkiseuraa tänne kun itse olemme töissä. Varsinkin kun koiramme on hyvinkin seurallinen ja pitää leikkimisestä.
Mietimme pitkään ja hartaasti toisen koiran ottamista, mutta jotenkin ajatus siitä sisäsiistiksi opettamisesta, kenkien ja johtojen jyrsimisestä ei houkutellut. Päädyimme kissaan. Minä joka en voinut kissoja sietää! Tungin pitkään itseni joka puolelle jossa tiesin kissoja olevan; ystävien ja sukulaisten. Opettelin pitämään kissoista.
Kun kissat eivät enää aiheuttaneet inhon tunnetta otimme maatiaiskissan. Olin aivan myyty ensimmäisestä kerrasta asti kun sen näin. Taisin vain pidellä sitä sylissä ensimmäiset kaksi päivää. Ruusuilla tanssimista tämä ei todellakaan ole ollut. Olen joutunut myöntämään itselleni, että kissa todella tuhosi 1000euron sohvani, monet verhot, on kolhinut lattiaa (meidän kissa ei nimittäin ole hirmu kaunisliikkeinen) ja saanut minut sen miljoona kertaa hermonpartaalle. Vihaan sen "kusilaatikkoa" ja raapimispuuta.
Mutta silti olen ikionnellinen kun katson meidän elukoita ja näen kun ne leikkivät yhdessä, painivat yhdessä, syövät yhdessä ja ennen kaikkea nukkuvat yhdessä. Näen kuinka meidän koirasta tuli paljon tyytyväisempi elämäänsä kun sai kaverin jonka raapimispuusta, "kusilaatikosta" ja ihan kaikista tempuista emäntä ei aina pidä, mutta pystyy elämään niiden asioiden kanssa eikä enää ikinä voisi kuvitellakkaan inhoavansa kissoja. Edelleenkään en ole maailman suurin kissojen ystävä, mutta en myöskään niitä vihaa.
Ja itse päätin ennen kuin kissan otimme, että se ei tule koskaan raapimaan ketään tai mitään, huutamaan tai kuseksimaan nurkkiin. Pentuaika oli kamalaa ja oma päätökseni oli kovilla, mutta silti jatkoin kouluttamista vaikken edes tiennyt kuinka kissoja koulutetaan. Ja nyt puolivuotiaana, meidän kissa ei raavi ketään tai mitään, ei huuda, ei kuseksi nurkkiin. Se itseasiassa istuu käskystä ja noutaa leluja. Joita sille ei edes ole opetettu, mutta jotka se on oppinut koiralta. Siitä huolimatta, että ruusunpunaiset kuvani siitä kuinka MEIDÄN kissa ei koskaan tuhoa mitään, menivät mönkään niin rakastan kissaamme.
Ehkäpä tässäkin asiassa niinkuin monessa muussakin, oma on aina oma, ja oma on aina se maailman paras.
Ihania nuo teidän kissat. Aivan hellyyttäviä. :) <3
VastaaPoistaanonyymi: Kiitos kommentistasi. Itsekään en aina ole ollut kissaihminen (koska lapsuuden kodissa oli koiria) mutta poikaystävän kautta olen tutustunut kisuihin. Eihän kaikki voi tykätä kaikesta! Karvat ovat kyllä ärsyttäviä, mutta itse saan nin paljon iloa pikkusista että ihan mukisematta siivoilen kämppää lähes joka päivä (nyt en ole kyllä jaksanut). Ehkä joskus vielä tapaat jonkun kissan, johon ihastut - tai sitten et. ei sekään vaarallista ole :)
VastaaPoistaLaura: Ihana olet <3 Tiedän kyllä, kuinka ouolta tuntuu kun karvaiset evät ole jaloissa pyörimässä! Messumatkoilla kaipaan kisuja aina NIIN paljon. Otatte sitten sen toisen kun siltä tuntuu ja molemmille se sopii :) Tuo Tähkä on tosi ihana pikkuinen! <3
Jenni: Jotenkin tosi ihana tarina. Ei meilläkään aina kaikki ole ruusuilla tanssimista, mutta kyllä mä noita vaan niin hirmuisesti rakastan. Joskus kun joku raapii huonekalut ja kakkaa lattialle niin kiroan niin paljon! Mutta sitten on taas niitä korvaamattomia hetkiä karvakasojen kanssa :) Paljon tsemppiä ja ihania hetkiä teille jatkossa!
Marge: Voi kiitos ihana! <3
Mun tulee välillä kun mikään ei naurata ja kaikki tuntuu menevän päin peetä, sellanen olo että noi kaks karvaista tyyppiä ketkä mun kanssani asustaa tajuaa sen ja tulee "lohduttaan" ja kyllä yleensä ainakin alkaa ees hymyilyttämään vähäsen sen jälkeen.
VastaaPoistaSitten ne on hauskoja kun ne seurilee aina kaikkea mitä teen ja kun juttelen niin istuu paikoillaan pää kallellaan ja kuuntelee... ja esim. jos ne on tuhonnut jotain ja kerron et nää on sitten teijän kissanruokarahoista pois ja saatte syödä vaan säilykepurkkilazia (mitä ne ei suostu syömään), niin ne kattelee pää kenossa ja yrittää sanoo et en oo mä kuka sen teki, se oli toi toinen.
Maailman söpöimmät otukset. sitten kun muutan isompaan asuntoon joskus niin haaveilen jo pikkusisaruksista noille <3
Uskomattoman paljon voi tuoda iloa elämään, ainakin mun tuo. Oon ihan kissahullu, ja eläinhullu muutenkin kyllä :)
Ihania noi sunkin kisut on! Ja piristymisiä kanssa sinulle.
Ihania kuvia, kissafani kiittää! Tosin nää vaan lisää mun kissakuumetta, mitä pitäis hillitä vielä hetken aikaa...
VastaaPoistaAnonyymi: Kiitos ihanasta viestistä! Kisut on juuri sellaisia, että ne tekee kaikkea hassua / hauskaa just silloin kun on huonolla tuulella ja ei vaan voi olla nauramatta :D tänään on ollut jo hieman parempi olo, mitä nyt stressi on varmaan ikuista.. :/
VastaaPoistaNoora: Kivaa että tykkäsit! <3 Lisää on varmasti tulossa ;D